Kahden kuukauden matka taitettu, tulokset

15.9 oli kahden kuukauden jälkeinen mittapäivä. Kahdessa kuukaudessa:

...olen laihtunut 4,9 kiloa.
...lantiolta on lähtenyt 0,5cm.
...vyötäröltä on lähtenyt 4cm.
...vasemmasta käsivarresta on lähtenyt -4,5cm, reiden ympärysmitta on pysynyt samana ja pohkeeseen on tullut lihasta 0,7cm:n verran.
...oikeasta käsivarresta on lähtenyt 2,5cm, reidestä 6,5cm ja pohkeesta on lähtenyt 1cm.

Oikea puoleni on aina ollut isompi, joten ei ihme.

Jatkan. Hyvä fiilis. :) Etsitty geokätköjä (kätköjä löydetty 46 tähän mennessä) ja pelattu firsbeegolfia. Myös säännöllinen ruokarytmi on ollut hyvästä.

Kesästä syksyksi

Punnitsin ja mittasin itseni viimeksi kahdeksan päivää sitten. On ollut kaikenlaista stressiä. Koit valtasivat asuntoni ja taistelen niitä vastaan edelleen. Eilen lepatti vastaan yksi perhonen, vaikka täällä raiditettiin kahdesti. Olen heittänyt aika paljon vaatteita roskiin. Stressiä siis on.

Mutta huonon stressin keskeltä pilkistää hyvänlaatuisia stressioraita. Alan nimittäin ensi viikosta vetämään geokätkö- ja frisbeegolfryhmää. Kävin noin vuosi sitten vertaisryhmänohjaajakoulutuksen kulttuuripajalla, ja nyt olen vetänyt erilaisia ryhmiä. Nämä ovat toiset liikunnalliset ryhmäni. Aikaisemmin olen vetänyt jousiammuntaa ja omavoimaharjoittelun yhteydessä rentoutusharjoitusta. Muita juttuja on ollut mm. aistibingo, mandalan piirtäminen, tiibetiläisen voiteen eli po chan valmistaminen, runojen valmistaminen askartelemalla (sitä jatkan talvella), aarteenmetsästyksen järjestäminen vihje vihjeeltä (erityistä oli mm. liikkuva vihje ja uppovihje), raakaherkkujen valmistaminen, kasvis- ja hedelmäkoristeiden/eläinten askartelu sekä luonnonmukaisten kauneudenhoitotuotteiden valmistaminen.

Ehdin syödä aamupalan ennen punnausta, mutta arvioin nautitun aterian painoksi pari sataa grammaa, jotka miinustin tuloksesta pois. Joka tapauksessa, ehkä kuukautistenkin takia, lantioon on tullut 3,5cm. Reisistä on toisaalta lähtenyt 1,5cm ja paino on pysynyt kutakuinkin samana. Viime päivinä on ollut voimakasta ahdistusta ja olen ahminut suklaata.

Eilen ja toissapäivänä hain muiden juttujen ohella geokätköjä ja löysinkin molempina päivinä yhden. Lauttasaaren sillan geokätkön löysin toissapäivänä (ilma oli hieno) ja eilen löysin jo toiseen kertaan etsimäni Pasilan vanhan paloaseman geokätkön. Huomasin sen melkein heti, ja mietin miten puusilmä olen aiemmin ollut. Nyt on koossa 14 löydettyä geokätköä, eli kokemusta tihkuu pikku hiljaa. :) Olen hankkinut materiaaleja voidakseni itsekin piilottaa pari geokätköä. Pitää vain talven lähestyessä miettiä tarkkaan, että ovat talvilöydettäviä.

Frisbeegolf ja geokätköily siis koukuttavat, ja jos on tarpeeksi kahjo, niitä voi jatkaa talvella. Ja minähän aion, sillä minua on pelottanut se, löydänkö mitään mielenkiintoista liikuntalajia talveksi. Aikaisempina vuosina olen vain kyhjöttänyt sisällä. Olen kylmäherkkä ja pelkään pimeää. Se rajoittaa liikkumista kovasti.

Pitäisi hankkia sadetta kestävä takki, jotta voisin liikkua tällaisillakin sateisilla keleillä ulkona. Etenkin nyt kun koiperhoset vainoavat minua, haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa poissa kotoa. Huomenna isä on luvannut tulla Raid-pullon kanssa myrkyttämään asunnon, ja koska vanhempani lähtevät mökille, saan olla yötä heidän luonaan. Pitää vain välillä käydä katsomassa kasveja, että miten selviävät moisista KOIttelemuksista.

Hitaasti, mutta varmasti

17.8 oli taas mittapäivä. Nyt olen laihtunut kuukaudessa 2,5kg, vyötäröltä on lähtenyt 3cm ja oikeasta reidestä reilusti tasaantuen samaan kokoon vasemman kanssa. Lantiolta on lähtenyt vain puoli senttiä, mutta tunnetustihan mahasta lähtee viimeisenä. Pohkeisiin on tullut lihasta. :) Olen iloinen. Hyvä vauhti, ei pahenna syömishäiriötä.

Tänään olin Meilahdessa frisbeegolfaamassa. Perehdytin kaveria heittotekniikkaan. Huomaan edistyneeni. Heitoissa on enemmän voimaa ja jaksan vipeltää paremmin kallioilla hengästymättä liikaa. Aloitin fribailun midrangen kiekolla, mutta nyt hallitsen driverin käytönkin. Ostin tänään paremmin törmäilyä kestävän draiverin, en Innovaa, vaikka se onkin hyvä aloittelijoiden laatukiekkomerkki, vaan Westside discien Seer-kiekon. :)

Tämä, mutta valkoisen sijaan sininen metallikuviointi.

Reissun jälkeen

Olin viisi päivää reissussa Iitissä ja onnistuin syömään kohtuudella. Liikunnaksi tuli geokätköjen etsiminen kickbikella, tikanheitto, frisbeegolf, nousu Hiidenvuorelle, tarkkuusammunta ja aarteenetsinnän järjestäminen muille osallistujille. Oli mainio reissu, eniten olen innoissani löytämistäni geokätköistä.

Mitat otin tänään. Paino on pysynyt samana ja vyötäröltä on lähtenyt kaksi senttiä. On se ihan positiivista.

Nousin aika aikaiseen ylös, kiitos Iitin aikataulujen, ja suuntasin metsään. Löysinkin läheltäni yhden geokätkön, toista yritin etsiä, kunnes luovutin aikataulun puitteissa. Broidi oli tulossa kylään ja menin kauppaan raahatakseni sieltä kaksi kassillista ruokaa. Broidi tuleekin vasta huomenna, joten koko päivä on mahdollista hyödyntää tehokkaasti. Luultavasti menen etsimään lisää geokätköjä. (Geokätkennästä informaatiota: tässä ja tässä.)

Huomasin Iitissä edistyneeni liikunnallisesti. Aikaisemmin olen joutunut pysähtymään vetääkseni henkeä kun olen kavunnut alhaalta saunalta ylös. Siinä on runsaasti rappusia ja mäen nousemista koko ajan. Nyt ei tarvinnut, pääsin näillä keuhkoilla talolle. :)

Pcos-oireyhtymä on varmasti se, mikä jarruttaa laihtumistani. Mutta jatkan.

Edistymistä

Tänään oli neljäs mittauspäivä ja nyt on kulunut yhdeksän päivää laihduttamisen virallisesta aloittamisesta. Olen ravannut ansiokkaasti frisbeegolfissa ja pyrkinyt hankkimaan tätä kautta tietysti mielihyvää, mutta myös lihaskuntoa ja parempia heittoja.

Kolmen päivän sisällä olen laihtunut 0,7kg ja se on hyvin. Vyötäröltä on lähtenyt 2,5cm ja molemmat reidet sekä pohkeet ovat samankokoiset.

Kokonaisuudessaan yhdeksässä päivässä olen saavuttanut sen, että painoa on tippunut 1,3kg, isommalta kehon puolelta eli oikealta on lähtenyt senttejä tasoittavasti, lantiolta on lähtenyt 0,5cm ja *rummunpärinää* vyötäröltä on lähtenyt kaiken kaikkiaan 4,5cm! :) Lihasta on siis tullut ja painoa sekä senttejä on lähtenyt.

Eilen oli pakollinen lepopäivä, myös sen takia että tällä hetkellä on pientä flunssaa. Haluaisin jo vipeltämään ulos - tuntuu muuten oudolta haluta liikuntaa kun olen sitä melkein aina vihannut - mutta pitäisi malttaa parannella itseään. Otin eilen kammottavan makuisen, mutta tehokkaan flunssanvastustuscocktailin, jossa oli vihreää teetä (haaleaa ettei hunaja kärsi), hunajaa, raastettua valkosipulia ja sitruunaa. Oli pahaa, mutta teki hyvää. Tänään on vuorossa valkosipuli-inkivääriraastejuoma. Minähän en suostu tulemaan kipeäksi.

Oli vaikeuksia saada unta, sain unta vasta puoli neljän maissa. Nukuin kymmenen tuntia ja nousin ylös kahden jälkeen... Univaikeuksia on ollut taas pidempään, ja ne ovat aina yhtä epämiellyttäviä. Etenkin kun valo vähenee taas hiljalleen ja haluaisin kyetä nousemaan varhain nauttiakseni valosta. Minulla on kaamosmasennus ja haluan nauttia kesäisyydestä mahdollisimman paljon.

Rivitaloja vehreine ympäristöineen

Frisbeegolfista sen verran, että olen nyt käynyt kolmessa eri paikassa Helsingissä: Kivikossa, Siltamäessä ja Meilahdessa. Kivikon rata on pro-pelaajille, joten sinne en enää mene. Todella vaikea ja siellä tulee (enimmäkseen nuorten miesten) porukoita kannoille roikkumaan ja kyselemään voiko ohittaa. Ärsyttävää. Minne kaikilla on kiire? Helsinkiläiset. Meilahti on ollut ihan kiva, joskin välillä eksyttävä ja ykköspaikka on ollut haastava löytää. Olen toistaiseksi ollut siellä kahdesti ja kiivennyt jyrkän mäen oikaistakseni ykkösradalle. Sielläkin tulee jonkin verran taakse roikkuvia tyyppejä, jotka olen päästänyt ohitseni. Haluan nauttia pelaamisesta rauhassa enkä hosua heittojen kanssa. Viime kerralla (keskiviikkona) pelasin 14. korille asti, jonka jälkeen totesin että hyvin on osattu radat piilottaa. Pari tuntia kuitenkin huhkin. Siltamäki on sitten ollut se ensimmäinen paikka missä olen ollut, ja se on leppoisa rata. Kävelyä nurmikumpujen yli.

Eli Kivikko on suuria korkeuseroja takana tuhisevine nopeine pro-pelaajineen, Meilahti on kallioita ja metsää ja ajoittain vaikeasti löydettäviä ratoja ja Siltamäki on seesteinen kumpuileva alue. Aloittelijan kannattaa aloittaa esimerkiksi Siltamäestä. Täältä löytyy ratahaku luokituksineen, ja sitä voi sitten itse kokeilla mikä parhaiten sopii omaan käyttöön.

Edistymistä on tapahtunut myös ikkunalaudalla. Minulla on kolme avokadoprojektia, joista yksi, ikuisuudelta tuntuneen ajan ikkunalaudallani ollut on alkanut puskea versoa. Olin jo todella lähellä heittääkseni kyhäelmän roskiin. Kyseessä on siis avokadonsiemen, jonka pesin ja kuivasin. Parin päivän kuivumisen jälkeen istutin sen ruukkuun niin että siitä näkyi kaksi kolmasosaa. Sitten luin, että siitä saisi näkyä vain 1/3, joten lisäsin multaa. Annoin sen olla ikkunalaudalla ja kastelin sitä päivittäin. Muutamaan otteeseen se pääsi vähän kuivahtamaan. Yhdessä vaiheessa ajattelin, että taidan heittää sen roskiin. Yritin vetää siementä irti, mutta se oli "jumissa". Mieleeni nousi epäilys siitä, että paskiaisella saattaisi olla juuret. Jätin sen siis vielä henkiin ja huomasin muutama päivä sitten, että siemen on haljennut ja puskee sisuksistaan versoa. :) Aika kiva! Toisessa projektissa pesin siemenen ja laitoin sen vesilasiin lillumaan ainakin viikoksi. Istutin sen sitten. Se on aika uusi projekti, joten saa nähdä miten käy. Kolmas projekti olikin jo sitten eri luokkaa. Hain nimittäin netistä vinkkejä siitä, miten kasvattaa avokado oikein:

Löysin videon, jossa tyyppi tökkäsi pestyyn avokadonsiemeneen kolme hammastikkua ja asetti sen sitten vesilasin suulle takapuoli veteen. Sen pitäisi kuulemma olla ns. oikea keino, tai ainakin keino, joka todennäköisimmin tuottaa tulosta. Eli kai minulla on käynyt tuuri kun olen onnistunut saamaan avokadon itämään ilman tuota vesilasitoimenpidettäkin.

Sain hiljattain ystävältäni lääkealoen pistokkaita, jotka istutin. Toisen istutin kookoskuituhakkeeseen ja toisen kookoskuituhakkeen ja kukkamullan sekoitukseen. Toivon niiden jäävän henkiin, mutta vähän hermostuttaa kun kummallakaan ei ollut juuria, kyseessä oli siis varsipistokkaat.

Mutta tällaista tällä kertaa. Pitäisi tässä tehdä se seuraava flunssaa nujertava ällöcocktail. :D

Frisbeegolfia, Meilahden alue

Eilen suuntasin itsekseni sitten Meilahden frisbeegolfalueelle. Se poikkesi huomattavasti Siltamäen alueesta, sillä siinä missä Siltamäen alue oli kumpuilevaa nurmikkoa, Meilahti oli kalliota ja metsää. Meilahden frisbeegolfin ykkösrata oli myös hankala löytää, sillä se oli kätketty vähän liian taitavasti tennishallin rakennuksen taakse. Ratojen aloitus oli merkattu vain kallioon spreijatulla valkoisella maalilla; viiva, numero ja nuolia radalta toiselle. Tykkäsin kun Siltamäessä oli aloituksessa betoninen suorakaide ja sen vieressä kuva reitistä lintuvinkkelissä. Se oli paljon selkeämpää.

Aluekartta Meilahdessa. Tennishallin ovessa
oli ainoa saatavilla oleva kartta ja okei, toinen
oli ykkösradan kupeessa.

Rata kuusi: tästä on suunta vain ylöspäin.

Ilokseni huomasin metsäreiteillä kulkiessani mustikoita. Ei ollut lainkaan huono lisä. Nestettä oli liian vähän mukana ja puoli litraa meni nopeasti. Pelasin 10 rataa 16:sta. Olisin jatkanut jos olisi ollut enemmän  juotavaa. Seuraavalla kerralla olen viisaampi.

"Go this way"

Maisemat olivat aika kivat.

Lauttasaarikin näkyi

Tuli sitten tänään käytyä Prismassa ostamassa frisbeegolfin aloitussetti, jossa ovat kaikki kolme tarvittavaa kiekkoa. Nyt kun pitkän matkan draivereita on kaksi, voin ottaa jonkin kaverin mukaan seuraksi, vaikka yksinkin oli kivaa.

Tänään en ehtinyt urheilemaan ja nyt on kaverilta lainaksi saatu koiruuskin hoidossa. Pääsee ainakin kävelyille.

Mittarimatoilua

Tavoistani poiketen olen alkanut mittaamaan itseäni. Pidin sitä aikaisemmin kiihkolaihduttajien höpsötyksenä ja ajattelin, että näin syömishäiriöiselle se ei varmasti tee hyvää. Kyllähän sitä vähän harmittaa ylimääräiset lisääntyneet sentit, vaikka ne todennäköisesti ovat lihasta. Yritän olla harmistumatta.

Aloitin mittailun 15. päivä. Painoani en kerro, vain sen onko tullut muutosta. Vaikka internetissä voikin olla ehkä jännempää seurata iholle menevää henkilökohtaista blogia, olen kuitenkin tarkka rajoistani.

Paino on kolmessa päivässä tippunut 0,4kg. Tuo luku näyttää paremmalta kuin 400g, joten menen murtoluvuilla.

Lantiolle on tullut 0,5cm, mutta vyötäröstä on lähtenyt 3cm! <3

Vasemmasta käsivarresta on lähtenyt 0,5cm, joka on sitten siirtynyt oikeaan käsivarteen, tehden näin molemmista saman paksuiset. Minulla on ollut lapsesta asti oikea puoli noin keskimääräisesti suurempi, joten tällainen pieni saavutus on erävoitto sekin. Esimerkiksi peukaloni on pidempi ja kynteni leveämpi kuin vasemmalla ja jaloissa mitattuna sen ainakin huomaa.

Vasemmasta reidestä on lähtenyt 0,5cm ja oikeasta 2cm, vasen pohje on plussannut 0,6 sentillä ja oikea on pysynyt ennallaan. Lihasta pukkaa. Minulla on ollut aina lihaisat, hyvät pohkeet. Niistä olen erityisen ylpeä. Kauniit jalat polvista alaspäin. Yritän olla paloittelematta itseäni, mutta muistan ajan kun en pitänyt muista kuin kasvoistani. Nyt pidän melkein kokonaan itsestäni, lukuun ottamatta alleja, reisiä ja etenkin maha-aluetta. Haluaisin vatsani muuttuvan Päättymättömästä tarinasta normisaduksi. Ideana olisi se, että laihtuisin sen verran, että paino olisi 90 kiloa. Sitä odotellessa.

Lapsena olin vähän pömppömahainen ja hirveästi ruoan perään. Pidin ruokatarroista ja parhaiten muistan sellaiset muistot, johon liittyi ruoka. Noloa ja melko hämmentävää. Olin yhdessä vaiheessa hoikka omasta halustani, ja kun katson peruskouluajan valokuviani, olin pikkuisen pehmoinen, mutta hiton hyvännäköinen. Muistan että suunnilleen ala-asteen viidenneltä luokalta asti olen pitänyt itseäni ryhävalaana. Surullista, mitä kiusaaminen teettää. Kun tarpeeksi pitkään joku hokee sinulle, että olet ruma ja läski, uskot siihen lopulta. Minulla on seinällä kuva kahdeksasluokkalaisesta itsestäni, jossa olin rakentanut ylijäämäpuusta ja kattohuovasta hirvitaideteoksen ja seisoin sen vieressä mustissa vaatteissa (koska musta hoikentaa ja olin sielullisesti gootti tuolloin) ja mietin vain koko ajan äidin ottaessa kuvaa, että toivottavasti saan mahani mahdollisimman piiloon etten näytä läskiltä. Jos voisin sanoa tuon ajan Miwialle, että "hey girl, you're so beautiful, don't worry about your weight", sanoisin sen. Ja sanoisin paljon muutakin, kannustaen. Ja käskisin valitsemaan lukion kanssa toisin, ihan sama mitä isä sanoisi.

Tietysti nämä tapahtuneet asiat sekä valintani ovat tehneet minusta henkisesti tällaisen kuin nyt olen, enkä ehkä olisi näin ihana, myötätuntoinen ja sitkeä kuin nyt olen.

Aamiainen kutsuu (persikka, kahvia, keitettyjä kananmunia, pari karjalanpiirakkaa) ja sitten olisi tarkoitus lähteä sinkoilemaan frisbeegolfradalle, tällä kertaa Meilahteen.

Tätä kokeilin: frisbeegolf

Kokeilin toissapäivänä frisbeegolfia. Olin sitä kokeillut kyllä jo viime vuonna, ohimennen, mutten ollut erityisemmin innostunut siitä. Nyt päätin antaa sille vielä uuden mahdollisuuden.

Frisbeegolfissa yhdistyy nimensä mukaisesti frisbeen heittely ja golf. Pelaajalla on kiekko, jota hän heittää ja yrittää saada radan koriin mahdollisimman vähillä heitoilla. Alue on laaja ja useimmiten nurmikkoinen kuten golfissakin, tosin on myös ratoja, joissa on metsääkin. Kävelyä lajissa tulee melko runsaasti. Pelissä käytetään kolmea erityyppistä kiekkoa. On pitkän matkan kiekko, keskimatkan kiekko ja lähestymis- eli puttauskiekko. Matkakiekoissa on variaatiota siitä miten kukin kiekko yksilöllisesti lentää.

Olin ystäväni kanssa Helsingin Siltamäen frisbeegolfradalla, ja sain radan alussa ostettua ensimmäisen kiekkoni parilta junnulta. Käytetty kiekko maksoi viisi euroa ja oli edullinen. Esimerkiksi keskimääräinen kolmen kiekon aloitussetti maksaa jopa 40e, ja tämäkin yksittäinen kiekko ei ole uutena halvimmasta päästä. Halvimman setin olen nähnyt Tokmannilla (10e) ja HongKongilla (20e), mutta ne eivät ole olleet visuaalisesti niin miellyttäviä.

Jokaisen radan alussa oli betoninen aloituspaikka ja ystäväni ohjeisti minua heittotyylissä, sillä frisbeegolfaus ei suinkaan ole vain ravaamista nurmikentillä ja muovipyörylöiden heittelyä. Sinä päivänä oli tungosta ja annoimmekin muutaman ryhmän ohittaa itsemme, jotta saisimme heittää rauhassa. Kokeneemmat harrastajat heittivätkin todella pitkiä heittoja ja sitä oli hienoa seurata sivusta. Oma heittelyni oli varsin köykäistä, vaikka paranikin loppua kohden.

Parissa tunnissa päätimme 18-korisen radan. Yllätyin kuinka mukavaa meillä oli. Sää oli aurinkoinen ja lämpimähkö, ja itse lajin harrastaminen ei maksanut mitään. Jos siis kiinnostut lajista ja saat lainaksi kiekkoja, ei sinun tarvitse pulittaa euroakaan.

Toinen rata, etualalla kori "maalina"

Tämä on jo toinen kesälaji, joka vaikuttaa kivalta eikä yhtään happamalta, toisin kuin suurin osa liikuntalajeista. Ehkä minulla on vielä toivoa siinä, että osaisin nauttia liikunnasta, rankasta koulukiusaamistaustasta huolimatta.

Yhden näkökulman artikkelit

Halusin kirjoittaa yhden näkökulman artikkeleista. Ne ärsyttävät minua, koska olen itse alkanut perehtyä media-alaan ja meille toimittajanaluille teroitettiin sitä, että faktat pitää tuoda esiin neutraalisti. Mitä neutraalius tässä sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että asiasisältöön ei saa vaikuttaa omat mielipiteet, esimerkiksi oma suhtautuminen asiaan uskonnon kautta. Asiasisältöön ei saa myöskään vaikuttaa takana oleva taho, joka manipuloi julkaistavaa tietoa oman etunsa tavoittelemiseksi. Näin kuitenkin usein käy, ja artikkelit esimerkiksi ruoan hyödyistä ja haitoista voivat olla yksiulotteisia. Annan esimerkin (käytän do not link:iä, jotta alkuperäinen sivusto ei rekisteröi klikkauksia): tämä.

Artikkelissa on listattu seitsemän kohtaa, jotka kertovat mitä tapahtuu jos leivän jättää pois ruokavaliosta. Leivän jättämisellä pois viitataan mm. Atkinsiin ja vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Kerron seuraavaksi, mitä ongelmia yksiulotteinen uutisointi tuo.

"1. Paino putoaa nopeasti"
- Totta ja tarua. Leivän jättäminen ruokavaliosta voi auttaa pudottamaan painoa, mutta jos edelleenkin syö runsashiilihydraattisesti esimerkiksi pastaa ja riisiä herkuista puhumattakaan, tilanteesta ei lopulta hyödy kovinkaan paljon. Riisissä on esimerkiksi 80g hiilihydraattia / 100g tuotetta. Melkein kuin sokeria söisi. Itse pidän riisistä, mutta pyrin syömään sitä hyvin harvakseltaan (olen innostunut vegaanisushista).

2: "Hiilihydraatit ovat aivojen pääasiallinen energianlähde."
- Totta.

"Kun niiden syömistä karistaan reippaasti, voi se tuntua olossa monella ikävällä tavalla. Kun keho on käyttänyt kaiken glykogeenin, siirtyy elimistö niin sanottuun ketoositilaan, jossa se käyttää energianlähteenään rasvaa. Tässä vaiheessa hengitys voi alkaa haista ja suu kuivua. Olo voi olla väsynyt ja heikko, nukkuminen ei tahdo onnisuta eikä ajatus kulje. Myös pahoinvointi on mahdollista. Ajan myötä ketoosin tottuu, ja ikävät oireet lievittyvät."
- Totta ja tarua. Totta on se, että kun kehossa ei ole enää hiilihydraattivarastoja, elimistö alkaa polttaa rasvaa, ja voi ilmetä erilaisia sivuoireita, kuten myös energiatason nousua, virkistymistä ja olon kevenemistä.

Tarua on se, että jos jätät vain leivän pois ruokavaliostasi, et mene ketoosiin. Tuohan on ihan naurettava väite. Leivässä toki on hiilihydraatteja, mutta niin on monissa muissakin ruoissa. Myös hedelmissä ja kasviksissa on hiilihydraatteja (mutta niitä ei mielestäni kannata jättää pois - banaania kannattaa toki vähentää, sisältäähän se 20-30g hh/ banaani). On melkein sama kuin väittäisi, että lisäämällä rahkan syömistä sinusta tulee yhdessä yössä lihaskimppu.

3: "valkoisesta leivästä luopuminen voi auttaa verensokerin heittelyyn"
- Totta. Se ei sisällä oikeastaan mitään ravintoaineita, se on kuin suolaista pullaa.

"Toisaalta täysjyväviljan syöminen auttaa myös pitämään verensokerin heittelyä kurissa, joten täysjyväleivästä luopuminen ei välttämättä helpotakaan tässä asiassa."
- ? Mielipide: Jos ei sairasta diabetestä, täysjyväviljaa voi hyvinkin syödä ja auttaa sillä tasapainoittamaan verensokeriaan. Toisaalta täysjyvävilja sisältää myös paljon hiilihydraattia, joka - oli se sitten itse makeisista tai leivästä - muuttuu elimistössä sokereiksi. Itse olen huomannut, ettei puuro tai leipä pidä nälkää poissa, toisin kuin esim. keitetty kananmuna.

"4. Sydäntauti- ja diabetesriski pienee - tai kasvaa
 Tämä vaikutus riippuu siitä, minkälaiset viljatuotteet jäävät pois. - - - täysjyvätuotteet auttavat pitämään kolesterolia kurissa, ja niiden syöminen voi auttaa laskemaan niin sydäntautien kuin diabeteksenrkin riskiä."
- Totta ja tarua. Totta siksi, että edelleenkin sen valkoisen leivän (tai murojen) syönti vain pahentaa asioita eikä tee hyvää kenellekään. Ja edelleenkin perusterveellä ihmisellä voi toimia täysjyväviljan syöminen. Tarua siksi, että jos sinulla on diabetes tai alentunut sokerinsietokyky, ei ole elimistölle mitään väliä syötkö ranskanleipää vai ruisleipää. Se muuntuu silti sokeriksi. On naurettavaa, että sokeritautia sairastavalle tuputetaan lääkkeitä ja sitten sanotaan, että syö sokeria ja viljaa.

(Linkki Antti Heikkilän artikkeliin "Tutkimuksia ja niiden tulkintoja". Heikkilä kommentoi mielenkiintoisesti asiaa, joskin minua itseäni ärsyttää paikoitellen ylimitoitettu raflaavuus hänen teksteissään.)

"5. Energiataso laskee
Täysjyväviljasta saa rautaa, magnesiumia ja B-ryhmän vitamiineja, jotka kaikki ovat kehon energisyyden kannalta tärkeitä ravinteita. Lisäksi esimerkiksi kestävyysliikunnan harjoittaminen voi hidastua ja käydä tehottomammaksi, kun elimistö ei saa pääasiallisena energianlähteenään käyttämiä hiilihydraatteja. Myös lihaskuntoharjoittelun teho voivat kärsiä."
- Totta siksi, että kyllä, siitä saa rautaa, magnesiumia ja B-vitamiinia. Muuten tarua. Edelleenkin jos leivän jättää pois, jäljelle jää liha, kala, kananmuna, rasvat, kasvikset, juurekset, hedelmät, siemenet, pähkinät ja sienet. Urheilijan kannattaa syödä vähän enemmän hiilihydraattia, ja jokainen voikin miettiä kohdallaan mikä on hyväksi. Itse koin pelkän leivän jättämisen virkistävänä, ja kun vielä etenin vähähiilihydraattiseen (max. 60g hh / päivä), olo oli mahtava.

"6. Ummetus voi iskeä"
- Totta ja tarua. Jos ei syö tarpeeksi monipuolisesti, voi tulla ummetusta. Mutta monipuolisuuteen ei tarvitse tunkea sitä leipää. Vihanneksissa, hedelmissä ja siemenissä on kuitua, ja sitten on vielä psyllium ja leseet. Vehnäleseissä on aika hyvä hiilihydraatti - kuitu- tasapaino; 11g hh / 100g ja 49g kuitua / 100g.

"7. Mieliala heittelee
Hiilihydraatit, olivatpa ne sitten nopeita tai hitaita, lisäävät aivojen serotoniinipitoisuutta. Serotoniini on mielihyvän ja tyytyväisyyden tunteiden kannalta tärkeä välittäjäaine, ja sen tason laskeminen voi saada mielialan laskuun."
- Totta ja tarua. Mieliala laskeekin, jos siirtyy runsashiilihydraattisesta ruokavaliosta vähähiilihydraattiseen, etenkin liian äkkinäisesti. Mutta ei hätää!

Tryptofaani muuttuu aivoissa serotoniiniksi. Ja tryptofaania saa kalasta, lihasta, perunasta, pavuissa ja sienissä. Monipuolinen ruokavalio auttaa tässäkin.

Sitten on tumma suklaa ja kahvi, joissa molemmissa on mielihyvää nostavia aineita. Kahvissa on kofeiinia ja suklaassa on sen lisäksi teobromiinia. Äläkä unohda teetä! Etenkin vihreä tee on erityisen terveellistä.


Kannattaa olla tarkkana uutisten ja artikkeleiden suhteen. Mediakriittisyys on hyvästä.

.

Nyt pitääkin lähteä, tänään Korkeeseen kiipeilemään. Mukavaa päivänjatkoa. :)

Hellehöpötyksiä

Umenan blogi tulee käsittelemään tulevaisuudessa enemmän syömishäiriön ja ruoan kanssa kamppailua kuin itse ruokahuijauksia, mutta niistäkin tulee juttua satunnaisesti. Blogista tulee näin ollen henkilökohtaisempi.

-

Sitten itse asiaan. En olisikaan halunnut nukkua? Ikkunan avasin illalla että saisin edes jotenkin laskettua kämpän lämpötilaa. Turhaahan sitä olisi näin aamusta ja päivästä pitää auki kun se vain pahentaa lämpötilaa sisällä. Asun siis pätsissä kesäisin, ja talvella pakastimessa. Vanhojen talojen iloja siis. Aurinko paistaa ikkunaani kutakuinkin noin klo 06-15. Hikoilin koko yön ja heräsin turhan aikaisin. Laskin, että minun pitäisi saada unta vähintään seitsemän, mieluiten kahdeksan tuntia. Nyt olen nukkunut ehkä kuutisen tuntia. Möh.

Kävin viemässä Ikea-kassillisen pyykkiä pesutupaan ennen kuin toisen naapurin varaus alkaa. Kesällä hikoaa kaikki vaatteet nopeasti pesukuntoon, ja henkisellä tasolla ne juuri pestykin. Pyykit kuivatan nyt varmaan kotona, jotta saan tänne trooppisen kosteankuuman ilmaston ja apinat putkahtelevat vaatekomerostani. (Mieluiten makeja, koska ne ovat niin uhanalaisia. Ja ei, en puhu sushista.)

Google-maki

 

Mietin, menisinkö aamuiselle pohjerääkkijuoksulle, vai onko ulkona liian kuuma. Lämpötilaakaan ei näe, koska aurinko paistaa mittariin. No, joka tapauksessa se näyttäisi varjossakin viisi astetta liikaa, mokomakin optimistimittari. Pitäisi tehdä jossain vaiheessa päätös, menenkö "Shell pois Arktikselta"- mielenosoitukseen tänään vai mummolle. Mielenosoituksessa on se huono puoli, että siellä on kuuma, pitäisi löytää madonreikään kadonnut aurinkorasva ja en pidä ison ihmislauman joukossa olemisesta. Mummolla tykkään käydä. Hän on 91-vuotias rautavanhus, asuu kotonaan ja maalaa muotokuvia. Olen hellepäivinä hieman huolissani siitä, muistaako hän juoda tarpeeksi.

Yleisesti ottaen pidän helteestä, koska palelen helposti, vaikka päänahkaani pitkin juokseekin oikotie Niagaran putouksille. Eilen korkkasin sandaalit, kun menin kävelylle broidin kanssa. Sain lahjaksi jalkapohjaan vesikellon.

Voi olla, että huomenna menen ystävän kanssa Korkeeseen.

Olen kaunis, olen ihana, minä pystyn siihen

Tätä hoin itselleni tänään, kun kävin iltajuoksulla tai -hölkällä. Kaveri opetti, miten juostaan oikeaoppisesti. Se näyttää hölkältä ja siltä, että juoksija hipsuttaa pitkin vastakkaiseen suuntaan menevää liukuhihnaa. En ottanut aikaa, juoksin kunnes pohkeissa oli Tuskaa, ja sitten kävelin kunnes kipu oli taas siedettävä, ja sitten juoksin taas. Aion pudottaa painoa, vaikka minulla on syömishäiriö.

Olen lihavimmillani kuin koskaan ja minulle on ilmestynyt ylimääräiset heltat käsivarsiin ja polvien yläpuolelle. Yllätyin niistä, ja haluan ne pois. Toinen kaverini kamppaili pitkään painonsa kanssa ja onnistui laihtumaan, ja samalla onnistui saamaan minullekin itseinhon alleistani. Nyt inhoan käsiäni, aikaisemmin ne olivat ihan jees.

Keväällä jouduin sairaalaan keuhkokuumeen takia. Pakkoajatukseni yöllä kuolemisesta lähti, kun totesin olevani hyvässä huomassa. Halusin myös kyetä syömään säännöllisesti ilman turhaa napostelua. Viikko sairaalasta kotiuduttuani meni ihan hyvin, kunnes napsahdin taas normirutiineihini.

Kesäkuussa kokeilin uutta urheilulajia, seikkailupuistojen antia eli köysiradalla ja puissa kiipeilyä. Uskon, että jokaisessa meissä asuu pieni orava.

Kokeilin Laajavuoren seikkailupuistoa Jyväskylässä. Painorajoitus oli pakko tarkistaa, sillä menin muutamalla kilon suosituksen yli (120), mutta pääsin kuin pääsinkin. Olin sitä ennen polkenut viisi kilometriä pyörällä, repäissyt nollakunnosta. Myöhemmin sain huomata, ettei se olisi kannattanut. Joka tapauksessa menin testaamaan kiipeilyä. Kypärän lisäksi sain valjaat, ne tukivat reisistä ja alaselästä. Kävelimme suuren kallion luokse ja kipusimme silloin sateesta kiiltävät puuportaat.

Ensin oli perehdytys, eli miten liikutetaan itseä kun ollaan kiinni valjaissa ja niiden kautta vaijerissa. Eli navan kohdalta valjaisiin oli yhdistetty vaijeri koukkuineen, ja koukku kiinnitettiin turvavaijeriin. Perehdytys meni ihan hyvin, selvisin pienestä vaijeriliu'usta elossa, vaikka olikin pelottavaa antautua vaijerin vietäväksi.

Valitsimme helpoimman mahdollisen radan. Olimme katselleet ennen maksupäätöstä alhaalta pururadalta muiden ihmisoravien kiipeilyä yläilmoissa. Vaikeimmat radat olivat kymmenen metrin korkeudessa, oli heiluvaa verkkoa ja esteitä. Kovakuntoisetkin nuoret miehet valittivat haasteesta.

Olin päättänyt siedättää korkeanpaikankammoani ja parantaa liikkuvuuttani. Astuin verkkokourulle ja hoin itselleni, etten putoaisi. No, en pudonnut. Etenin seuraavaan osuuteen, ja sitä seuraavaan, ja sitä seuraavaan. Korkeanpaikankammoisena pahin osuus oli neljän metrin korkeudessa oleva kävelyvaijeri. Hoin itselleni koko ajan suu irveessä, että pystyn siihen ja että selviän. No, selvisin, tärisevän kropan kanssa. Vaijerilla tasapainoilu ei ollut supervaikeaa, mutta henkinen puoli taas oli. Kaverini totesi, että mulla on sisua.

Koko homma tyssäsikin sitten vaijeriliukuun, joka oli vähän yli puolessa välissä helppoa rataa. Se oli pitkä, ja kun lopulta antauduin liukuun, vauhti heitti minut selkä menosuuntaan enkä saanut otetta vastakappaleen kahvasta. Vieressä oli myös apuköysi, mutta en saanut siitä otetta kun kädet olivat vielä maitohapoilla edellisistä osuuksista. Törmäsin vastakappaleen pehmusteeseen ja vauhti heitti minut takaisin. Ja taas takaisin. Jäin seilaamaan puolimatkaan ja kaverini kysyi, saisinko otteen apunarusta. Ähelsin ja ähelsin maitohapoissa, kunnes sain jalkani sen ympärille, mutta käteni olivat spagettia. Vaikken ollut kovin korkealla (1,5m), minua alkoi ahdistaa. Lapsesta asti en ole pitänyt siitä, että joudun roikkumaan pää alaspäin. Minusta ei saisi hyvää lepakkoa ollenkaan.

Koska valjaat eivät varsinaisesti tukeneet minua selästä, enkä pystynyt pitämään apunarusta kiinni, jäin roikkumaan varsin epämukavaan asentoon pää alaspäin, raajat sojottaen kukin suuntaansa, kuin seitinlangassaan heijaavalla hämähäkillä. Yritin pitää kiinni vaijerista, vaikka tunsin kuinka kaikki voimani valuivat hitaasti käsistäni. Mieleeni välähti myötätunnon puuskahdus niitä kiipeilijöitä kohtaan, jotka menettävät otteensa ja jäävät tyhjän päälle killumaan. Pyysin kaveriani hakemaan apua ja huusin sitä itse, koska sain paniikkikohtauksen. Pahinta ei ollut roikkua reidet puristuksissa lihavan hämähäkin tavoin, vaan se että en halunnut pääni menevän takakenoon ja käsieni roikkuvan. Minulle tulee siitä fyysisesti huono olo, ja siinä tilanteessa tulikin.

Huomasin hengittäväni nopeasti ja pinnallisesti, ja yritin rauhoittaa itseäni. Tuntui ikuisuudelta. Yritin pitää kiinni, mutta kädet eivät tuntuneet omiltani. Sitten ystäväni saapui, tällä kertaa maankamaraa pitkin, ja pyysin häntä huulet kuivina pitämään päätäni ylhäällä, koska minua oksetti ja pyörrytti. Ohjaajat saapuivat. He yrittivät ensin vetää minua vastatasolle, jonne olisin päässyt jos olisin kyennyt sen aikaisemmin tekemään, mutta menin entistä enemmän paniikkiin kun korkeus kasvoi. Onneksi ohjaajat huomasivat ahdinkoni (pientä sarkasmia) ja etenimme takaisin keskelle. He virittivät vinssisysteemin ja laskivat lopulta alas. Kylmä ja märkä sammal ei ole koskaan tuntunut niin hyvältä käsiä vasten.

Hetken toivuttuani (minua pyörrytti kovasti) lähdimme hipsimään portaita kohti. Kaverini ei halunnut jatkaa kiipeilyä ilman minua. Emme päässeet kovinkaan pitkälle, kun iski Kipujen Kipu. Polvien yläpuolelle reiteen oli kertynyt hirveästi maitohappoa ja lihakseni kramppasivat nopeaan tahtiin. Se oli kivuliain lihaskramppi ikinä. Vähän kuin nk. suonenveto, mutta polttelulla. Jalkoja ei voinut pitää koukussa, mutta ei ihan suorinakaan. Kun tuska vähän laantui, pääsin pari askelmaa alaspäin. Ja taas piti ottaa tauko. Hiljalleen, vähä vähältä, könysin pois kallioilta ja kohti välinevuokrauspaikkaa. Kylmägeeliä tai kylmäpussia heillä ei ollut (!), mutta kahvilasta sain pussillisen jäitä. Niillä sitten haudoin jalkojani. Sovin kaverini kanssa, että hän menee pyörällä ja minä menen bussilla. Toisen pyörän hän hakee sitten myöhemmin.

Kipua olikin sitten vielä parina seuraavana päivänä, tosin laantuen. Ja nyt kaikki on hyvin. Roikkumisepisodia olen pyöritellyt mielessäni ajoittain, koska ongelmanratkaisuminäni on palanut halusta saada tuon nk. helpon radan vaijeriliukuosuus ratkottua. Kuulimme jälkikäteen, että usealla muullakin on ollut vaikeuksia kyseisellä osuudella. Ja rata oli muka helppo!

Tässä kuussa menen tutustumaan Helsingin Mustikkamaalla sijaitsevaan seikkailupuisto Korkeeseen. Saamieni tietojen mukaan heidän valjaansa ovat paremmat, niissä on lisäosa, joka tukee yläselkää. Eli jos jäät roikkumaan valjaissa, jäät istuvaan asentoon, toisin kuin Laajavuoren valjaissa, joissa ilmeisesti oletetaan kaikilla olevan rautaiset vatsalihakset eikä grammaakaan rasvaa. Olen ajatellut antavani palautetta Laajavuoreen kehityksellisesti, että he voisivat parantaa ongelmakohtiaan. Aivan varmasti joku muukin on ahdistunut jouduttuaan roikkumaan epämukavassa asennossa valjaissa.

Olihan reissussa huonoja puolia, mutta kiipeilyhammastani kolottaa. Ja entä sitten että olen lihava? Jostain se liikunta täytyy aloittaa. Siispä tulen hokemaan jatkossakin itselleni, että olen kaunis, olen ihana, minä pystyn siihen.

kuva Googlesta