maanantai 6. heinäkuuta 2015

Yhden näkökulman artikkelit

Halusin kirjoittaa yhden näkökulman artikkeleista. Ne ärsyttävät minua, koska olen itse alkanut perehtyä media-alaan ja meille toimittajanaluille teroitettiin sitä, että faktat pitää tuoda esiin neutraalisti. Mitä neutraalius tässä sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että asiasisältöön ei saa vaikuttaa omat mielipiteet, esimerkiksi oma suhtautuminen asiaan uskonnon kautta. Asiasisältöön ei saa myöskään vaikuttaa takana oleva taho, joka manipuloi julkaistavaa tietoa oman etunsa tavoittelemiseksi. Näin kuitenkin usein käy, ja artikkelit esimerkiksi ruoan hyödyistä ja haitoista voivat olla yksiulotteisia. Annan esimerkin (käytän do not link:iä, jotta alkuperäinen sivusto ei rekisteröi klikkauksia): tämä.

Artikkelissa on listattu seitsemän kohtaa, jotka kertovat mitä tapahtuu jos leivän jättää pois ruokavaliosta. Leivän jättämisellä pois viitataan mm. Atkinsiin ja vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Kerron seuraavaksi, mitä ongelmia yksiulotteinen uutisointi tuo.

"1. Paino putoaa nopeasti"
- Totta ja tarua. Leivän jättäminen ruokavaliosta voi auttaa pudottamaan painoa, mutta jos edelleenkin syö runsashiilihydraattisesti esimerkiksi pastaa ja riisiä herkuista puhumattakaan, tilanteesta ei lopulta hyödy kovinkaan paljon. Riisissä on esimerkiksi 80g hiilihydraattia / 100g tuotetta. Melkein kuin sokeria söisi. Itse pidän riisistä, mutta pyrin syömään sitä hyvin harvakseltaan (olen innostunut vegaanisushista).

2: "Hiilihydraatit ovat aivojen pääasiallinen energianlähde."
- Totta.

"Kun niiden syömistä karistaan reippaasti, voi se tuntua olossa monella ikävällä tavalla. Kun keho on käyttänyt kaiken glykogeenin, siirtyy elimistö niin sanottuun ketoositilaan, jossa se käyttää energianlähteenään rasvaa. Tässä vaiheessa hengitys voi alkaa haista ja suu kuivua. Olo voi olla väsynyt ja heikko, nukkuminen ei tahdo onnisuta eikä ajatus kulje. Myös pahoinvointi on mahdollista. Ajan myötä ketoosin tottuu, ja ikävät oireet lievittyvät."
- Totta ja tarua. Totta on se, että kun kehossa ei ole enää hiilihydraattivarastoja, elimistö alkaa polttaa rasvaa, ja voi ilmetä erilaisia sivuoireita, kuten myös energiatason nousua, virkistymistä ja olon kevenemistä.

Tarua on se, että jos jätät vain leivän pois ruokavaliostasi, et mene ketoosiin. Tuohan on ihan naurettava väite. Leivässä toki on hiilihydraatteja, mutta niin on monissa muissakin ruoissa. Myös hedelmissä ja kasviksissa on hiilihydraatteja (mutta niitä ei mielestäni kannata jättää pois - banaania kannattaa toki vähentää, sisältäähän se 20-30g hh/ banaani). On melkein sama kuin väittäisi, että lisäämällä rahkan syömistä sinusta tulee yhdessä yössä lihaskimppu.

3: "valkoisesta leivästä luopuminen voi auttaa verensokerin heittelyyn"
- Totta. Se ei sisällä oikeastaan mitään ravintoaineita, se on kuin suolaista pullaa.

"Toisaalta täysjyväviljan syöminen auttaa myös pitämään verensokerin heittelyä kurissa, joten täysjyväleivästä luopuminen ei välttämättä helpotakaan tässä asiassa."
- ? Mielipide: Jos ei sairasta diabetestä, täysjyväviljaa voi hyvinkin syödä ja auttaa sillä tasapainoittamaan verensokeriaan. Toisaalta täysjyvävilja sisältää myös paljon hiilihydraattia, joka - oli se sitten itse makeisista tai leivästä - muuttuu elimistössä sokereiksi. Itse olen huomannut, ettei puuro tai leipä pidä nälkää poissa, toisin kuin esim. keitetty kananmuna.

"4. Sydäntauti- ja diabetesriski pienee - tai kasvaa
 Tämä vaikutus riippuu siitä, minkälaiset viljatuotteet jäävät pois. - - - täysjyvätuotteet auttavat pitämään kolesterolia kurissa, ja niiden syöminen voi auttaa laskemaan niin sydäntautien kuin diabeteksenrkin riskiä."
- Totta ja tarua. Totta siksi, että edelleenkin sen valkoisen leivän (tai murojen) syönti vain pahentaa asioita eikä tee hyvää kenellekään. Ja edelleenkin perusterveellä ihmisellä voi toimia täysjyväviljan syöminen. Tarua siksi, että jos sinulla on diabetes tai alentunut sokerinsietokyky, ei ole elimistölle mitään väliä syötkö ranskanleipää vai ruisleipää. Se muuntuu silti sokeriksi. On naurettavaa, että sokeritautia sairastavalle tuputetaan lääkkeitä ja sitten sanotaan, että syö sokeria ja viljaa.

(Linkki Antti Heikkilän artikkeliin "Tutkimuksia ja niiden tulkintoja". Heikkilä kommentoi mielenkiintoisesti asiaa, joskin minua itseäni ärsyttää paikoitellen ylimitoitettu raflaavuus hänen teksteissään.)

"5. Energiataso laskee
Täysjyväviljasta saa rautaa, magnesiumia ja B-ryhmän vitamiineja, jotka kaikki ovat kehon energisyyden kannalta tärkeitä ravinteita. Lisäksi esimerkiksi kestävyysliikunnan harjoittaminen voi hidastua ja käydä tehottomammaksi, kun elimistö ei saa pääasiallisena energianlähteenään käyttämiä hiilihydraatteja. Myös lihaskuntoharjoittelun teho voivat kärsiä."
- Totta siksi, että kyllä, siitä saa rautaa, magnesiumia ja B-vitamiinia. Muuten tarua. Edelleenkin jos leivän jättää pois, jäljelle jää liha, kala, kananmuna, rasvat, kasvikset, juurekset, hedelmät, siemenet, pähkinät ja sienet. Urheilijan kannattaa syödä vähän enemmän hiilihydraattia, ja jokainen voikin miettiä kohdallaan mikä on hyväksi. Itse koin pelkän leivän jättämisen virkistävänä, ja kun vielä etenin vähähiilihydraattiseen (max. 60g hh / päivä), olo oli mahtava.

"6. Ummetus voi iskeä"
- Totta ja tarua. Jos ei syö tarpeeksi monipuolisesti, voi tulla ummetusta. Mutta monipuolisuuteen ei tarvitse tunkea sitä leipää. Vihanneksissa, hedelmissä ja siemenissä on kuitua, ja sitten on vielä psyllium ja leseet. Vehnäleseissä on aika hyvä hiilihydraatti - kuitu- tasapaino; 11g hh / 100g ja 49g kuitua / 100g.

"7. Mieliala heittelee
Hiilihydraatit, olivatpa ne sitten nopeita tai hitaita, lisäävät aivojen serotoniinipitoisuutta. Serotoniini on mielihyvän ja tyytyväisyyden tunteiden kannalta tärkeä välittäjäaine, ja sen tason laskeminen voi saada mielialan laskuun."
- Totta ja tarua. Mieliala laskeekin, jos siirtyy runsashiilihydraattisesta ruokavaliosta vähähiilihydraattiseen, etenkin liian äkkinäisesti. Mutta ei hätää!

Tryptofaani muuttuu aivoissa serotoniiniksi. Ja tryptofaania saa kalasta, lihasta, perunasta, pavuissa ja sienissä. Monipuolinen ruokavalio auttaa tässäkin.

Sitten on tumma suklaa ja kahvi, joissa molemmissa on mielihyvää nostavia aineita. Kahvissa on kofeiinia ja suklaassa on sen lisäksi teobromiinia. Äläkä unohda teetä! Etenkin vihreä tee on erityisen terveellistä.


Kannattaa olla tarkkana uutisten ja artikkeleiden suhteen. Mediakriittisyys on hyvästä.

.

Nyt pitääkin lähteä, tänään Korkeeseen kiipeilemään. Mukavaa päivänjatkoa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti